keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Sekalaista sakkia

Tänään tein uudehkon aluevaltauksen koruilurintamalla, kun sain aikaiseksi kullatuista metalliosista tehdyn rannekorun ja korvikset. Täytyy kyllä myöntää, että itseäni miellyttää paljon enemmän hopean hohde, mutta ehkä näitäkin voisi innostua joskus käyttämään :). Nimen keksimiseen setille ei tosin tarvinnut käyttää mielikuvitusta :-D.
Black & Gold - Helmiäislasia ja kullattuja stardusthelmiä. 
Tein myös itselleni kaulakorun ja korvikset tuossa viikonlopun alla. Ostin Tiimarin alennusmyynnistä noita ihania turkooseja lasihelmiä. Kerrassaan yllätyin myös siitä, että pystyin tekemään epäsymmetrisen tuosta ketjusta. Jotenkin silmä aina niin vakaasti kaipaa symmetriaa, mutta sitä suuremmalla syyllä hyvä vähän repiä itseään uusillekin urille :) .
Spirit within - Antiikkihopeoitu filigreelehtiriipus viestirenkaassa, AB-värjättyjä, viistehiottuja lasihelmiä ja kristallirondelleja.
Jotenkin olen ollut tyytymätön itseeni kun en ole saanut aikaiseksi perehtyä yhteen kirjaan, jonka Elmo haki minulle netistä. Siellä on vaikka mitä ihania ohjeita kaikenmaailman kieputuskoruihin. Höh! Ensi viikolla otan sen asiakseni.
Kokeilin myös tehdä useampirivisen korun. Koru näyttää kaulassa paljon kauniimmalta kuin kuvassa, mutta niin se pakkaa vähänkään krumeluurimpien korujen tapauksessa olla. Alemman korun tein eilen. En tiedä miksen ole siihen jotenkin tyytyväinen. Voi olla että tuolle jättikokoiselle sydänriipukselle pitäisi olla vieläkin massiivisempi ketjuosa. Koru kyllä näytti kivalle kaulassa, eli eikös se kuitenkin ole pääasia? :)
Blue haze - Sinisiä helmiäislasi- ja siemenhelmiä.
Belonging - Helmiäislasihelmiä ja iiiiso antiikkihopeoitu sydänriipus.
Se olis sitten siinä, nyt meen Zumbaamaan, vaikka se vissiin on vähän out :P. Hyvät illanjatkot kaikille teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti