lauantai 14. maaliskuuta 2015

Ihka ensimmäinen kieputteluriipus!

Ostin aika ison vihreän kiven Prahasta viime kesänä. Tarkoitus oli tehdä siitä riipus sitten kun pääsen kotiin, mutta aikaa vierähtikin hieman enemmän. Vihdoin tartuin härkää sarvista, vai pitäisikö sanoa kuparilankaa. Ei olekaan tullut koskaan aiemmin tehtyä reiättömästä kivestä riipusta. Olen toki kuola valuen ihaillut joidenkin muiden koruntekijöiden aikaansaamia ihania luomuksia. Eihän tästä aivan samaa luokkaa tullut lopputuloksellisesti, mutta ihan ok kuitenkin ekaksi riipuskieputteluksi :). Ja ainakin tuo kivi on mielestäni aivan mahtavan kauniin vihreä väriltään.


Käytin 1.2 mm ja 0.5 mm paksuista kuparilankaa.


Tuossa yläpuolella on kuvat takaa ja edestä, vähän niin kuin uudesta autosta :-D. Nahkanauhaan kieputin epäsymmetrisesti muutamia 4 mm pyöreitä kivihelmiä.


Ja samoin lukkoon :).

Metsävelhon taika-amuletti - Kuparia, nahkaa, kivihelmiä ja -riipus.

Vaikka koru nimensä mukaisesti kuuluisi velholle, tämä menee kuitenkin äidilleni, vähän myöhäinen Prahan tuliainen siis :). Oikeastaan ehkäpä äitini onkin vihreä velho, kun saa aina kaikki kukat kukkimaan :-P. Oikein aurinkoista viikonloppua jokaiselle, vaikka ikivihreän Kentin tahtiin ♥


19 kommenttia:

  1. Onpas upea! Ihanan vihreä kivi, ja kupari sopii just tuohon vihreään. Tosi kivat nuo pikkuhelmet vielä lisänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suntsa, kiven väri on kyllä tosiaan kaunis :)

      Poista
  2. Kauniin kivestä kieputtelit. Kaulallani komiasti kannan. Kiitos kiitos kainaloiseni! Kentin kielikukkasillemme kikattelin. Kevään kaikuja:-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vähän niin kuin esim. långfinger åt döden, vai miten se meni? :P

      Poista
  3. Ihanat värit! Taitavasti kieputeltu :-) Eli aivan upea, äitisi ilahtuu varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Riikka ja Hanna, ainakin on uniikki tuliainen :D

      Poista
  4. Hieno on kivi ja hieno on korukin! Kiva idea muutenkin = ) Aika pian nähdäänkin! Tuutteko muuten Halsualle pääsiäisenä, jos sinne silloin jo pääsee..? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Ei varmaan pääsiäisenä tulla Halsualle kun mullahan alkaa viikko siitä sit kuitenkin se projekti Vaasas niin oon kaks vkoa pohjanmaalla. Toivon mukaan sit viikonloppuna pääsis Halsualle :). Elmosta en tiedä onko se tulos vai tuleeko se sit vasta kesällä kun mennään perinteinen mökkikierros :P

      Poista
    2. Joo niin arvelinkin, että ette ehkä tuu. Jos mekään päästään, jos sattuu takatalvi meinaan.. Mutta pianhan sit nähdään kuitenkin! :)

      Poista
    3. Ehkä mekin voidaan mennä kesällä sky:lle verestämään vanhoja muistoja :P

      Poista
    4. Joo se oliskin kiva muuten, mutta sky on lopettanu vuoden lopussa.. :( Mutta jonnekin muualle sit, esim Fontanaan :) ehkä me voitaisiin kesällä tulla tällä kertaa teille Pinjan kans ja käväistäisiin Lintsillä :)

      Poista
    5. aijaa en tiennykään, et se on lopettanut :O. Joo tulkaa ihmees tänne kylään kesällä koko konkkaronkka!

      Poista
  5. On kyllä upean vihreä kivi ja tuo kupari sopii siihen tosi hyvin!

    Hyvin kieputeltu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsema! Kupari sopii kyl ihan hyvin vaik eka ajattelin et hopea olis ollut parempi, mut mulla ei ollut tuon paksuista hopeoitua kuparilankaa niin jäi vaan yksi vaihtoehto :-)

      Poista
  6. Hieno kivi ja kivoja yksityiskohtia niin lukossa kuin nauhassa. Hoksaisimpa itsekin ottaa huomioon myös lukon. =) Aion kokeilla jossain vaiheessa kiepputtelua, sillä äitini toi muutaman itse tehdyn lasiriipuksen ilman reikää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alissa :). Intoa ja onnistumisen iloa kieputtelukokeiluihin!

      Poista
  7. Kaunis kivi ja kauniit kieputtelut :)!
    (Itselläni on muutama kivi odottamassa ensimmäistä kieputuskokeilua...)

    VastaaPoista