sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Korvissa kivasti killuvia korviksia :)

Koska en voi laittaa vielä joululahjakoruista kuvia, päätin tehdä pikapäivityksen koskien omia lempikorujani, eli korvakoruja! Mikä loisikaan juhlalookille paremman viimeisen silauksen kuin isot, näyttävät korvakorut?
Diskopallokorvikset kolmessa värissä - Shamballa -helmet ja mätsäävät kristalli- taikka muut lasihelmet.
Arkistojen uumenista löysin kuvia, jotka olin napsinut samaan aikaan kun olin kuvannut ihan ensimmäisen blogikirjoitukseni korusetin. Löytyy tähtikorviksia ja kukkakorviksia, ja vieläpä helmikorviksiakin, joissa niin ikään kukka-aiheiset korulinkit. Alkaa kuulostamaan tää touhu ihan hippimeiningille :).
Tähtikorvikset - Akryylitähdet, muitakin värejä oli ainakin ennen myyjäisiä :), esimerkiksi vaaleanpunaiset ja vihreät, mutta niistä ei taida olla kuvaa. Flower Power -korviksissa on lilat akryylikukat ja mintun vihreät helmiäislasihelmet. Alimmassa kuvassa on antiikkihopeoiduissa korulinkeissä punaisia kristallirondelleja ja toisissa helmiäislasihelmiä.
Huomenna on monen tunnin automatka edessä Pohjanmaalle joulun viettoon, joten taitaa olla pakko mennä nukkumaan! Palailen toki taas innoissani päivittelemään kirjoituksen joululahjakoruista ja niiden saamasta vastaanotosta. Oikein rentouttavaa ja kiireetöntä joulunaikaa kaikille :)!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti