maanantai 18. elokuuta 2014

Nimikko-kirjanmerkkejä koko koululuokalle :)

Minun oli itseasiassa tarkoitus esitellä näitä jo toukokuussa tekemiäni kirjanmerkkejä aiemmin, mutta kesäkuumalla blogi on jäänyt jotenkin hunningolle. Helteiden helpotuttua on jotenkin palannut taas takaisin koneellekin ja siispä esittelen merkit nyt :). Tein siis äitini toiveesta kirjanmerkit jokaiselle hänen luokkansa lapselle vähän niin kuin läksiäislahjana, sillä äitini jäi tänä vuonna ansaitulle eläkkeelle. Sain meilissä luokkansa lasten nimet ja siitä sainkin idean tehdä jokaiselle hänen omalla nimellään varustetun kirjanmerkin. Minulla oli kahdenlaisia kirjainhelmiä, värjäämättömiä puisia ja pienempiä, värikkäitä akryylikuutioita. Niistä lähdin sitten liikkeelle. Jostain syystä oli vaikeampi tehdä kirjanmerkkejä pojille. Tykkäävätkö pojat edes mistään sellaisista? Päädyin tekemään poikien nimet puisista kirjainkuutioista mustilla välihelmillä ja tyttöjen nimet värikkäistä akryylikuutioista.



Jokaiseen kirjanmerkkiin lisäsin myös jonkinlaisia killuttimia: riipuksia ja helmiä hopeoidussa ketjussa. Jokaiseen tietysti erilaiset :)




Kato pövvö!

Jadelle tietty jadehelmiä hänen kirjanmerkkiinsä :)


Inkan kirjanmerkkiin pääsi pupu

Lisäksi äiti pyysi minua tekemään muutaman merkin ystävilleen ja kollegoilleen. Ongelmaksi nousi se, että akryylikuutioista loppui E-kirjaimet :O. Ratkaisin ongelman punsseloimalla ystävän nimen kuparisydänriipukseen. Kirjanmerkkien väritys on lähtenyt äidin ystävien lemppariväreistä.


Tässäpä tämä kuvientäyteinen päivitys! Hyvää alkanutta viikkoa kaikille :)

7 kommenttia:

  1. Hauska idea äidiltäsi ja sinulta hienoja toteutuksia :) Oppilaat varmasti tykkäävät tuollaisesta henkilökohtaisemmasta muistosta/läksiäislahjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miina, onhan persoonallinen ja käsintehty lahja monesti kivempi, kuin kaupan hyllyltä kaapattu :)

      Poista
  2. Äite täs kehuu ja lapset noista tosi tykkäsivät..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivahan se on jos ainakin joskus käyttävät nuita kirjoja lukiessaan :D

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista