sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Korukoplan haaste - Koru puusta

Korukoplassa oli kesähaaste: valmistaa koru luonnollisesta puusta. Kiitoksia haasteen heittäjälle, aihe oli oikein mainio! Tarkoituksena ei siis ollut käyttää teollisesti valmistettuja puuhelmiä vaan jotain, jossa näkyisi maalaamaton puu. Lähdinpä siis rannalle, Herttoniemen Kivinokkaan. Sieltähän löytyi kokoelma meren kuin tätä haastetta varten konsanaan käsittelemiä oksia:


Periaatteessa minulla oli hyvinkin selkeitä ideoita, että minkälaista korua lähden tekemään. Kuitenkin lauantaina aamulla hieman mietin, että jaahas, mitäs sitä nyt tekis näille kepukoille :-). Mutta ei kun tuumasta toimeen: kaivoin partsin kätköistä sahan ja sahasin keppejä hieman paremmin koruun soveltuvan kokoisiksi. Minulla ei ole varsin mihinkään suuremman mittakaavan hiomiseen soveltuvia vempaimia, joten hioin sahausjäljen piiloon pienellä metalliviilalla. Tarkoituksella jätin pintaan kuitenkin hieman epätasaisuuksia.


Sitten vaan itse korun tekoon! Ensin hetken mietin että tekisin korvikset, sillä minulla oli kaksi melko samanlaista puun palaa, jotka kieputin vintage-kuparilankaan. Päätin kuitenkin jättää toisen odottamaan vuoroaan ja tein toisesta kaulakorun. Ketjun halusin tehdä hieman etnovaikutteiseksi ja luonnonläheiseksi teemaan sopien :). Käytin kivisiru- ja kuparihelmiä, sekä savukvartsinugetteja. Lukon ja riipuspidikkeen tein 1.2 mm kuparilangasta, jonka sitten patinoin.







Kotona - Puuriipus, akaattisiruja, savukvartsinugetteja ja kupari- sekä akaattihelmiä,
vintagelankaa ja patinoitua kuparilankaa.
   Korulle nimi tulee tietenkin siitä, että puuriipuksessa on selvä kolo: sehän on tietenkin kuparilinnun koti :-D. Eihän sitä voinut tähän lopettaa, kun oli alkuun päästy! Taituroiden porasimme Elmon kanssa yhteen puunpalaan reiän. Siitä tein sitten rannekorun. En ole ihan varma pidänkö siitä itse niin paljon, mutta esitellään se nyt täällä kuitenkin :). Rannekorussa myöskin kivihelmiä, sekä vintage-lankaa ja antiikkikuparin värinen salpalukko. Tirppa pääsi tähänkin koruun, mulla taitaa kyllä olla joku ihme tirppafetissi!



There and Back Again - Oksasta tehty puuhelmi, sea sediment jaspista, värjättyä marmoria ja yksi siniharmaa kivihelmi mitä lie kiveä :-) sekä linturiipus. Vintage copper -lanka ja antiikkikuparoitu salpalukko.
Nimeä korulle miettiessä päähäni tuli jostain syystä Tolkien ja hobitit. Rannekoru voi olla kuin matka, johon mahtuu kaikenlaista jännittävää ja uutta, vaikka välillä maistuisi vähän puulta hehee :-). Korukoplan sivuilta siis pääsee ihailemaan sunnuntaina 27.7.2014 myös muiden haasteisiin osallistuneiden luomuksia! Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

21 kommenttia:

  1. Aah, tykkään niin paljon meren/veden hiomista puunkappaleista! Ihana, että jätit tuon luonnollisen sävyn, kaulakoru on 'kotoisa' :-) Auts, itse en nytkään uskaltautunut porailemaan eikä ollut apulaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mags :-). Porailu ei kyllä olisi tosiaan yksin onnistunut, kun multa puuttuu sellainen kiinnityshärpäke.

      Poista
  2. Tykästyin rannekoruun, siinä on jotain villiä tunnelmaa :)

    VastaaPoista
  3. Wautsi kun hienoja. Tuo kaulakoru on erityisesti mun mieleeni värityksineen kaikkineen. Ja hienoja nuo puut juuri tuollaisena käsittelemättömänä. Olet toiminut haasteessa niin kuin pitikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suntsa! Tykästyin kyllä käsittelemättömään puuhun korumateriaalina :-). Ei ole tullut ennen tätä haastetta ihan luonnonmuovaamaan puuhun tartuttua, mutta tulee varmasti tästä eteenpäin :-D

      Poista
  4. Todella kaunis koru <3

    käsittelemätön puu on kieltämättä sielukas korunosa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma A.! Todellakin naulan kantaan, sielukas on juuri oivan kuvaava sana :-D

      Poista
  5. voi, molemmat on niin kauniita :) rantakävelyillehän tästä on lähdettävä, nuo ajopuun kappaleet on kyllä ihania. jonkin verran mulla niitä jemmassa onkin, ovat vaan isonpuoleisia koruvärkkäykseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outiriina :-). Merenrannalta kyllä löytyy ties mitä aarteita aina välillä :-D

      Poista
  6. Onnistuit kyllä luomaan juurikin sellaisen etnovaikutteisen ja luonnonläheisen korun. Vähän luolamiestäkin (tai naista) näen tuossa kaulakoruassa :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miina! Konsanaan luolanaiselle soveluva koru :-D

      Poista
  7. Kauniita molemmat, mutta tuo kaulakoru kyllä vei sydämeni <3
    Meren rannalta löytyy kyllä upeita aarteita, olemme näköjään melkein vierekkäisiä rantoja koluneet :) Yritin liittyä lukijaksesikin, muttei jostain syystä onnistunut, täytyy kokeilla myöhemmin uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Hehe, hauska sattuma, ehkäpä ihmiset hieman kummeksuivat kun menimme rannalle kepukoita tonkimaan ja keräilemään :-).

      Poista
  8. Nämä on tosi kauniita molemmat! Kivasti puu sulautuu helmien sekaan molemmissa koruissa. Pidän itse erityisesti tuosta kaulakorun värimaailmasta!

    VastaaPoista
  9. Ääk, yritän vielä kerran omalta koneelta.. Hienoja koruja on , varsinkin tuo kaulakoru!

    VastaaPoista
  10. Hyvän näköiset korut. Puu on selkeästi pääosassa ja sen käsittelemätön pinta on kaunis. Hieno tyylilaajennus, kun aikaisemman korusi ovat kiiltävämpää sorttia.

    VastaaPoista
  11. Kauniita! Itse olen tykästynyt tällaisiin luonnon materiaalista valmistettuihin koruihin. Puukoru ehdottomasti itselläni hankinnassa. Vaihtoehtojakin niistä löytyy niin monia!

    VastaaPoista